Muoviton maaliskuu loppui – muovit eivät

11.4.2019

Muovittomuus on pop. Ympäristötietoisille kuluttajille muovipakkausten ostaminen voi aiheuttaa samankaltaisia ristiriitaisia tuntemuksia kuin lentäminen; haitat ovat tiedossa, mutta vaihtoehtoja on vähän tai ne eivät tunnu riittäviltä. Ahdistusta ei vähennä aktiivinen uutisointi, joka kertoo meille, että maailmassa tuotetaan vuodessa yli 90 miljardia kiloa muovia, josta kymmenen prosenttia päätyy meriin. Mikromuoveja löytyy suomalaisesta järvivedestäkin ja muovien poltossa syntyy hiilidioksidipäästöjä.

Ongelma on tiedostettu Brysselissäkin, jossa EU parlamentti äänesti maaliskuussa kertakäyttömuovien kiellon puolesta. Kielto tulee voimaan vuonna 2021 ja kiellettävien tuotteiden listaan kuuluvat mm. kertakäyttölautaset ja ruokailuvälineet, vanupuikot sekä muovipillit.

Kierrätyksen tilanne vs tavoitteet

Tilastokeskuksen mukaan yhdyskuntajätteestä kierrätettiin Suomessa vuonna 2017 hieman yli 40 %. EU:n jätedirektiivin mukaan yhdyskuntajätteestä tulisi kierrättää jopa 50 % vuoteen 2020 mennessä. Eikä se vielä tähän lopu. Vuoteen 2030 mennessä tavoite nousee 60:een ja vuoteen 2035 mennessä 65:een prosenttiin.

Vaatimukset kiristyvät myös muovipakkausten osalta, ja vuonna 2030 jäsenmaiden tulisi kierrättää jopa 55 % muovipakkauksista. Tällä hetkellä Euroopan tasolla vain alle 30 % muovista päätyy kierrätykseen. Tarttis tehdä jotain?

Suomi kiertotalouden jälkijunassa

Suomi on luisumassa kierrätystavoitteiden osalta väärään suuntaan, sillä Tilastokeskuksen mukaan yhdyskuntajätteen kierrätysaste on viime vuonna laskenut lähes puolitoista prosenttia. Laihan kierrätyssaaliin vuoksi myös kaikki muovi, jota ei kierrätetä, poltetaan.

Vaikka Suomi on totuttu näkemään EU:n mallioppilaana ympäristöasioissa, on tilanne kierrätyksen osalta kuitenkin toinen. Suomi onkin osana niin sanottua varhaisen varoituksen järjestelmää ja joutunut yhdessä 13 muun EU-maan kanssa tarkkailuun yhdyskuntajätteiden materiaalikierrätyksen osalta. Koska kierrätys ei ole kehittynyt toivotussa tahdissa, on komissio antanut Suomelle ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Yhdessä niistä kehotetaan ottamaan käyttöön vero jätteenpolttoon ohjautuville yhdyskuntajätteille.

Muovin polttaminen onkin täysin kiertotalousajattelun vastaista. Sen sijaan, että jatkaisimme kallisarvoisen raaka-aineen, käytännössä öljyn polttamista, meillä alkaa olla kiire muovinkierrätyksen tehostamisessa.

Kierrätys ratkaisuna?

Kierrätys kannattaa muovinkin osalta, mutta aivan yksinkertainen ratkaisu ei sekään ole. Muovien kierrätyksen eräs keskeisimmistä haasteista on se, että kaikki muovityypit eivät ole yhteensopivia keskenään.

Kierrätys keskittyy tällä hetkellä pakkausmuoveihin ja muiden muovituotteiden keruu kuluttajilta on vähäistä, vaikka motivaatiota tuntuisi kuluttajilta löytyvän. Pian muovin kierrätyksestä innostuneet pääsevät kuitenkin tyhjentämään muovivarastojaan, sillä kesäkuussa järjestetään toista kertaa #Ämpäristöteko-niminen keräystempaus.

Vaikka muovien kierrätys saataisiinkin lähtemään lentoon, lisähaasteensa siihen tuovat kierrätysmuovista tehdyt komposiittituotteet ja niiden kierrätys. Erilliskeräys lisää yleensä myös ajokilometrejä varsinkin Suomen kaltaisessa pitkien välimatkojen maassa.

Ilahduttava uutinen muovienkierrätysrintamalta on ollut kuitenkin kuulla uudesta Merikarvialle rakennettavasta kierrätyslaitoksesta, joka vastaanottaa teollisuuden muoveja, ja vieläpä likaisia sellaisia.

Hihat ylös ja katse huomiseen

Tammikuussa 2018 EU:n komission hyväksymällä muovistrategialla tavoitellaan sekä muovien kierrätyksen lisäämistä että kierrätetyn muovin käytön kasvua. Lisäksi halutaan mm. vähentää muovijätteen määrää sekä edistää investointeja ja innovointia. Mielenkiinnolla odotan, miten nämä asiat tulevat toteutumaan käytännössä.

Tällä hetkellä pakkausmuovia erilliskerätään kiinteistöltä suurimmissa kaupungeissa ja taloyhtiöissä. Keräysastian järjestäminen oman jätekatokseen lisää muovin erottelua sekajätteestä, koska silloin lajittelun aloittamiselle on mahdollisimman alhainen kynnys. Nykyistä aluepisteiden keräysverkostoa tulee ehdottomasti laajentaa ja jätehuoltomääräyksiä tiukentaa. Hyvän avauksen on tehnyt HSY, jonka uudistuneet jätehuoltomääräykset velvoittavat muovin erilliskeräykseen kiinteistöillä. Lisäksi HSY:n Sortti-asemille voi toimittaa niin muovipakkaukset kuin kovamuovituotteetkin.

Entäpä pientaloalueet ja muu Suomi? Pientaloalueella osa asukkaista kuljettaa hyötyjakeensa paikallisen kauppakeskuksen yhteyteen järjestetylle aluekeräyspisteelle. Tähän tarvitaan kuitenkin viitseliäisyyttä kerätä ja kuljettaa, ja myös jemmata jakeita kotona. Toinen mahdollisuus olisi laajentaa monilokeroastioiden käyttöä pientaloalueiden erilliskeräyksessä. Monilokeroastian tyhjennykseen riittää yksi keräysauto.

Jotta muovinkeräys saisi lisää toivottua nostetta, tulisi kierrätetystä muovista pystyä jalostamaan korkealaatuisia raaka-aineita, jotka valtaisivat pikkuhiljaa markkinoita neitseellisiltä raaka-aineilta. Myös muovien tuotesuunnitteluun tulee panostaa ja suunnitella kierrätyskelpoisia uusiomuovituotteita.

Jokainen voi osaltaan myös lähteä hiomaan henkilökohtaista muovistrategiaa ja jättää turhat muovit ostamatta silloin, kun se on mahdollista. Itse ryhdyn seuraavaksi järjestämään #Ämpäristötekoa työporukalla. Tempauksessa mukana olevat paikkakunnat julkaistaan huhtikuussa, osallistu sinäkin!

Kirjoittaja:
Katja Rautalin
Ympäristöhuollon asiantuntija

Mainokset

Ulkona oppimisesta nauttivat niin opettajat kuin oppilaatkin

12.3.2019

Syklissä kasvaa ulkona opettamisen asiantuntijuus

Maaliskuinen auringonpaiste hellii niin osallistujien kuin kouluttajienkin pikkupakkasessa viilentyneitä poskipäitä. Käynnissä on ‘KEKE ulkoluokassa’ -koulutus kasvattajille Seinäjoella. Koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen työn tukeminen ulkona oppimisen kautta tuntuu tänään konkreettisesti lämpönä iholla. Lumeen on valmistunut useita visioita tulevaisuuden vähähiilisistä kaupungeista. Kuka olisikaan arvannut, että lumesta esiin pilkottava talventörröttäjä muuttuu pienellä mielikuvituksen voimalla tuulivoimalaksi.

Loikkaa ulkoluokkaan -koulutussarja on viidestä teemasta muodostuva täydennyskoulutuskokonaisuus kasvattajille. Se on samalla jatkumo vuodenvaihteessa päättyneelle kolmivuotiselle Ulkoluokka-hankkeelle.*

Mutta mikä on tämä ulkoluokka, joka tuntuu jo sananakin vakiinnuttaneen asemansa monen asiantuntijan käytössä? Yhdelle se on lähimetsä tai koulun piha, toiselle ehkä läheinen leikkipuisto tai ranta. Sadesäällä se voi olla koulun katos tai lähikota. Ulkoluokka on siis vapaavalintainen paikka ulkona mutta niiden kaikkien avulla pyritään tukemaan päiväkotien ja koulujen oppimisympäristöjen laajentumista varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulujen opetussuunnitelmien mukaisesti.

Enenevässä määrin ulkoluokkiin

Uusien opetussuunnitelmien myötä perinteinen opettajajohtoinen oppiminen koki murroksen. Opetusmenetelmät ovat toiminnallistuneet ja erilaisten oppimisympäristöjen käyttö monipuolistunut. Oppilaiden osallisuus nähdään enenevässä määrin tärkeänä, ja asioihin tutustutaan ilmiömäisesti ja monialaisesti. Samaan aikaan kestävä kehitys on nostettu yhdeksi kantavaksi voimaksi läpi varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien. Tähän kaikkeen ulkona oppiminen on saanut nopeasti hyvän tarttumapinnan ja on suositumpaa vuosi vuodelta.

Liikkuva koulu -ohjelman yhteyspäällikkö Kirsi Naukkarisen mukaan koulun piha-alueen ja lähiympäristön hyödyntäminen opetuksen tukena on todellakin yleistynyt viimeisten vuosien aikana. ”Ulkona oppimisen kautta onkin mahdollista saada monipuolisia oppimisen kokemuksia ja tuoda lisää liikettä koulupäiviin”, toteaa Kirsi.

Ulkoluokkailusta koettuja hyötyjä

Syklistä valmistunut ympäristökasvattaja ja ulkona opettamisen pioneeri Ulla Myllyniemi saa motivaationsa viedä ryhmäänsä ulos oppimaan viikoittain oman luontosuhteen vetämänä. ”Toivoisin tunteen luonnossa liikkumisen nautinnosta ja kyvyn havainnoida ympärillä tapahtuvia asioita siirtyvän myös oppilailleni. On ollut hienoa huomata toiveeni toteutuvan, ja nähdä oppilaista kasvavan innokkaita ja kiinnostuneita luonnontutkijoita. Ryhmätyötaidot ja sosiaaliset taidot paranevat, samoin kuin motoriset taidot ja kyky katsella ympärilleen uteliain silmin”, summaa Ulla ulkona oppimisesta kokemiaan hyötyjä.

Onko oppilas itse samaa mieltä ulkona oppimisen mielekkyydestä? Syklistä ulkona opettamisen painotuksella vastavalmistuneen ympäristökasvattaja ja luokanopettaja Anniina Hakkaraisen kuudesluokkalaiset oppilaat toistavat puheissa sitä ”samaa kuin Ulla Myllyniemenkin kolmasluokkalaiset. Ulos lähteminen katkaisee paikallaan ja sisällä oloa. Aikakin tuntuu oppilaista menevän ulkona nopeammin. Kun oppilas itse toteaa, että ulkona on tilan tuntua, vähemmän melua, olo on aktiivisempi ja vireämpi niin tunnilla kuin vielä sen jälkeenkin, niin edut tuntuvat oppimisen kannalta merkityksellisiltä.

Lämmin tunne valtaa myös kouluttajat, Virpi Jussilan ja Aulikki Laineen, heidän seuratessaan aikuisten innokasta toimintaa Seinäjoen koulutuksessa. Abstraktitkin ympäristöasiat, kuten kiertotalous ja ilmastonmuutos, saavat konkretiaa leikin kautta. Käytössä tänään on tuttujen leikkien pihaversioita, kuten kiertotalousosaamista testaava Kimble ja kasvihuonekaasujen merkitystä avaava hippa. Tätä ulkona oppiminen parhaimmillaan on lastenkin kanssa: oivalluksia ja oppimisen perustan tukemista eli motivaation synnyttämistä, yhdessä tekemistä ja kaikkia osallistavaa.

Sykli ulkona oppimisen edelläkävijänä

Ulkona opettamisen tueksi on juuri Syklistä valmistunut myös Loikkaa ulkoluokkaan- opas, joka sulkee yksiin kansiin juuri päättyneen Ulkoluokka-hankkeen tuottaman osaamisen. Se on yhteinen voimannäyte Syklin ulkona oppimisen painotuksella opiskelevilta ympäristökasvattajilta sekä heidän kouluttajiltaan, alan tutkijoilta ja muilta ulkona oppimista tukevilta tahoilta. Jokainen kirjoittajista on tuonut näkemyksensä, kokemuksensa, tutkimuksensa tai ideansa kaikkien luettavaksi. Tämän kirjan avulla pääsee hyvin alkuun ulko-opetuksen ensiaskeleissa, mutta se tarjoaa myös kokeneelle ulko-opettajalle laajaa näkemystä kentällä toimivilta kollegoilta.

Hankkeen aikana valmistui myös luokanopettaja ja ympäristökasvattaja Jenni Hämäläisen kasvatustieteen pro-gradu tutkielma opettajien käsityksistä ulko-opetuksesta ja ulkona oppimisesta. Tutkimukseen osallistui 57 perusopetuksen opettajaa Ulkoluokka-hankkeesta. Kaikilla vaikutti olevan varsin yhtenäinen käsitys siitä, missä, miten ja miksi ulkona kannattaa opettajaa ja oppia. Tämä on vahva pohja, jolla lähteä itsekin kokeilemaan ulkoluokkailun hyötyjä!

Ulko-opetus voi viedä mennessään

Kun kerran on lähtenyt ulkona opettamisen tielle ei opettajaakaan enää sisälle saa. ”Nautin ihan liikaa ulkona opettamisesta”, toteaa Ulla. Ulkona oppiminen voi viedä mennessään ja tarjolla on onneksi runsaasti tukea niin opetusmenetelmiin kuin opetussisältöihinkin. Parhaat työtavat, kuten pelit ja leikit, ovat käytössä ulkona vuodesta toiseen sisältöjä muuttamalla. Joskus oivallus ulkotunnille voi tulla vasta edellisenä iltana ja Ulla kannustaakin kokeilemaan uusia ideoita rohkeasti. Pienin askelin ja pitkäjänteisesti syntyy paras tulos! Kannattaa myös pitää mielessä, että ulkona voittajia eivät ole vain lapset vaan myös kasvattajat. Metsän ja ulkona liikkumisen hyvinvointivaikutukset ulottuvat myös heihin.

Kiinnostuitko ympäristökasvatuksesta? Tutustu Syklin koulutustarjontaan tai tilaa uutiskirje! Erilaisia ulkona oppimisen koulutuksia, kuten Keke ulkoluokassa, voi myös tilata organisaatiollesi, ota yhteyttä: anna.kettunen@sykli.fi, 040 836 4465

Kirjoittajat: Virpi Jussila on Loikkaa ulkoluokkaan -hankkeen projektipäällikkö, Anna Kettunen koulutuspäällikkö ja Aulikki Laine kouluttaja luonto- ja ympäristökasvatuksen yksikössä.

*Loikkaa ulkoluokkaan -hanketta tukee Opetushallitus. Ulkoluokka-hanketta rahoitti Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tulevaisuus on vaikea laji, mutta sitä voi oppia

1.3.2019

Viisi askelta ympäristöahdistuksesta tulevaisuustietoisuuteen

Ihmislajille ajallinen avaruus hahmottuu vaikeasti. Savanni-ihmisen ei kannattanut pohtia tulevaisuutta vuosikymmenten päähän – tärkeämpää oli reagoida nopeasti akuutteihin uhkiin. Maatalousyhteiskunnassa piti kantaa huolta ruuan riittämisestä seuraavaan kasvukauteen. Elämän saattoi odottaa jatkuvan suunnilleen entisenlaisena sukupolvesta toiseen.

Nuori ihmisyksilö jäsentää maailmaa lyhyen elämänkokemuksensa pohjalta: omaa lapsuutta kaukaisempi historia näyttäytyy melkein epätodellisena. Keski-ikäiselle kolmen vuosikymmenen takaiset asiat voivat olla kirkkaita kuin eilispäivä, mutta vastaavaa ajanjaksoa eteenpäin on vaikea kuvitella. Tunnistamme hyvin elinaikanamme tapahtuneet radikaalit murrokset, kuten digitalisaation ja sen vaikutukset, mutta aliarvioimme lähitulevaisuuden muutoksia.

Kun ihminen on kehittänyt teknologioitaan yhä tehokkaammiksi, vaikutuksemme planeettaamme ovat kasvaneet: ne ulottuvat jo maapallon joka kolkkaan ja pitkälle tulevaisuuteen. Meille olisi luontaisinta elää hetkessä ja pohtia tulevaisuutta ehkä tulevan kesäloman tai omien uratavoitteiden tasolla. Ihmislajin kehitys pakottaa meidät kuitenkin pois mukavuusalueeltamme: joudumme kantamaan huolta tulevaisuudesta tavalla, johon aivomme eivät haluaisi taipua.

Ympäristöahdistuksen aika

1900-luvun puolivälin jälkeisinä vuosikymmeninä vallitsi vahva kehitys- ja teknologiausko: luotettiin siihen, että uusilla sukupolvilla olisi aina edellisiä korkeampi elintaso. Nykyiset nuoret kasvavat päinvastaisessa ilmapiirissä. Nuorisobarometrin 2018 ennakkotulosten mukaan nuorten huoli ilmastosta on kasvanut jyrkästi vuodesta 2006. Eniten on kasvanut niiden nuorten osuus, joita ilmasto huolestuttaa ”erittäin paljon”.

Tulevaisuus pelottaa, ja pelko aiheuttaa torjuntaa, kuten ongelmien vähättelyä ja kieltämistä. Parin viime vuoden aikana keskusteluun on noussut ympäristö- ja ilmastoahdistus. Panu Pihkala on julkaissut aiheesta kirjan, jolle Kansanvalistusseura myönsi vuoden 2018 sivistyspalkinnon. Aalto yliopisto on perustanut opiskelijoilleen tukiryhmiä, joissa purkaa ilmastoahdistusta. Ilmiötä on käsitelty Yleisradion eri kanavilla, esimerkiksi Perjantai-ohjelmassa 6.4.2018, Aktissa 19.12.2018 ja kokonaisen sarjan verran Kioskin ilmastouutisissa. Suomen Kuvalehti tarkasteli ihmisen tarinaa ja tulevaisuutta ansiokkaassa artikkelissaan helmikuussa 2019. Jopa iltapäivälehdet ovat tarttuneet aiheeseen.

Valokuva: Nathan Dumlao

Ympäristöahdistuksesta tulevaisuustietoisuuteen

Ympäristöahdistus kertoo kivuliaasta heräämisestämme siihen, että tulevaisuus ei ole itsestäänselvyys. Että teknologinen kehitys ei automaattisesti merkitse parempaa tulevaisuutta. Että rajaton kasvu ei ole loputtomasti mahdollista rajallisessa tilassa, rajallisin resurssein. Ettei teknologia yksin riitä ratkaisemaan suhdettamme luontoon ja ympäristöongelmiin.

Meidän on kaivettava arvot esiin laatikon pohjalta, jonne ne unohtuivat joskus kehitysuskon vuosikymmeninä. Meidän on otettava kantaa siihen, millaisen tulevaisuuden haluamme, ja sitten toimittava sen puolesta.

Onneksi ihmislajille on ominaista oppimiskyky. Tulevaisuustietoisuus on taito, jota voi kehittää niin yksilön kuin organisaationkin tasolla. Se muodostuu viidestä tekijästä:

  1. Aikaperspektiivi: miten ymmärrämme kehityskulkuja ja syy-seuraussuhteita? 
  2. Kokemus toimijuudesta: uskommeko voivamme vaikuttaa tulevaisuuteen oman elämämme ja yhteiskunnan tasolla?
  3. Avoimuus vaihtoehdoille: osaammeko suhtautua kriittisesti vallitseviin ”totuuksiin” ja olosuhteisiin, joihin olemme kasvaneet? Näemmekö mahdollisuuksia toimia toisin?
  4. Systeeminen hahmottaminen: ymmärrämmekö ihmisen ja luonnon muodostamia järjestelmiä, niiden toimintaa ja monimutkaisia vaikutuksia toisiinsa?
  5. Muiden eettinen huomioiminen: kannammeko vastuuta paitsi omasta tulevaisuudestamme, myös muiden ihmisten, yhteiskunnan ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksista hyvinvointiin? Välitämmekö luonnosta ja muista eliölajeista?

Ehkä ahdistus on välttämätön välivaihe oppimisprosessissa, jossa ihminen kehittää ymmärryksen ja vastuuntunnon suhteessaan tulevaisuuteen? Harjoitellaan aikaperspektiivimme laajentamista vaikkapa piirtämällä aikajanoja ja kuvailemalla toivottavia tulevaisuuksia. Havainnoidaan uusia ideoita ja ratkaisuja ja tartutaan myönteisten muutosten mahdollisuuksiin. Huomioidaan muut, lähellä ja kaukana – nykyisin on tieteellistä näyttöä siitä, että se lisää myös omaa hyvinvointiamme tehokkaammin kuin aineellinen menestys. Tästä kaikesta kasvaa kokemus toimijuudesta, mahdollisuuksistamme olla tulevaisuuden rakentajia.

Hyvää tulevaisuuspäivää 1.3.2019!

Tulevaisuustietoisuuden käsitteen on kehittänyt Turun yliopiston tutkija Sanna Ahvenharju tutkimusryhmineen. Lue lisää: https://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/tutkimus/hankkeet/Sivut/tulevaisuustietoisuus.aspx

Kirjoittaja:
Heli-Maija Nevala
koulutuspäällikkö

Kestävä vesihuolto on luotettavaa, kannattavaa ja ympäristön huomioivaa

28.2.2019

water-2825771_1280

Moni kansalainen pitää toimivaa ja turvallista vesihuoltoa itsestäänselvyytenä. Puhdasta vettä tulee hanasta aina kun kaipaa, jätevedet hoidetaan asiallisesti pois. Keskeytyksiä ja laatuhäiriöitä ei saa olla. Putkirikot, juomaveden pilaantuminen ja jätevesien päästöt ympäristöön osoittavat, että vastuullisuus ja kestävyys ovat vesihuollon alalla tarpeellista ammattiosaamista.

Kestävä vesihuolto = hyvä vesihuolto

Ympäristöalan vesihuollon opiskelijat kokoontuivat helmikuussa oppimaan ja pohtimaan kestävämmän vesihuollon kehittämistä. Päivän tavoitteena oli lisätä ymmärrystä kestävästä kehityksestä yleensä, ja erityisesti oppia soveltamaan saatua tietoa käytännössä.

Kuinka voin itse toimia organisaatiossani kestävämmin? Kuinka voin kehittää organisaationi toimintaa kestäväksi? Aloitimme päivän pohtimalla yksinkertaisesti asioita, mitkä liittyvät hyvään vesihuoltoon. Ammattilaiset keksivät nopeasti useita tärkeitä asioita ja kirjasivat ne ylös:

Kestava vesihuolto sanapilvi

Hieman tiivistäen: hyvä vesihuolto on turvallista, laadukasta, tasa-arvoista ja hallittua. Sitä kehitetään ennakoivasti ja suunnitelmallisesti. Päivän aikana huomasimme, että itse asiassa hyvä vesihuolto on synonyymi sanaparille kestävä vesihuolto.

Kestävän vesihuollon ulottuvuudet

Hyvää vesihuoltoa kuvaavat asiat voidaan hyvin ryhmitellä kestävän kehityksen ulottuvuuksien mukaan. Samalla nähdään, että asiat ovat osin samoja ja linkittyvät selvästi toisiinsa.

Taloudellisesti kestävä vesihuolto on kannattavaa, luotettavaa ja hallittua. Kunnossapitotoimia ja saneerausta tehdään aktiivisesti ja korjausvelka ei kasva. Vesihuollon täytyy toimia varmasti ja suunnitelmia tehdään pitkällä tähtäimellä, tulevaisuutta ennakoiden. Vuotovesiprosenttia tarkkailemalla voidaan myös saada aikaan merkittäviä säästöjä.

Ekologinen kestävyys vesihuollossa tarkoittaa niin ikään ajantasaisuutta ja jatkuvaa kehitystä. Omasta vedenhankinta-alueesta täytyy pitää huolta, jotta puhdasta vettä on saatavilla. Tarvittava energia käytetään tehokkaasti ja toisaalta myös esimerkiksi omaa hukkalämpöä voidaan hyödyntää omissa prosesseissa. Vähimmäisvaatimuksena on noudattaa erilaisia vesihuoltoon liittyviä lakipykäliä ja toiminnan täytyy olla turvallista niin ihmiselle kuin ympäröivälle luonnollekin.

Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta tärkeimmiksi pointeiksi nousevat varmuus, luotettavuus ja turvallisuus terveyden näkökulmasta, onhan kyseessä meille elintärkeä luonnonvara. Mahdollisiin häiriötilainteisiin ja muutoksiin täytyy osata varautua ja niiden varalle harjoitellaan säännöllisesti. Tämä on mahdollista vain, jos työt on resursoitu hyvin ja työvoimaa on riittävästi. Vettä täytyy olla tasapuolisesti saatavilla kaikille. Toiminta on avointa ja sitä tehdään vuorovaikutuksessa yhteistyötahojen, kuten kaupungin muun infrastruktuurin kanssa. Myös kuluttajan rooli on tärkeä, jotta vesihuolto voi toimia mahdollisimman tehokkaasti.

Jätä vesilaitos parempaan kuntoon kuin sinne tullessa

Kestävän kehityksen määritelmän mukaan meidän tulisi jättää maapallo tuleville sukupolville vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin nyt. Koulutuspäivän aikana syntyi ajatusleikki, voisiko kestävän vesihuollon mittari olla vesilaitoksen jättäminen tuleville työntekijöille paremmassa kunnossa kuin sinne töihin tullessa. Siinäpä tavoitetta!

Uusi kestävään vesihuoltoon tähtäävä vesihuoltomestarin koulutusohjelma alkaa Syklissä keväällä 2019, lue lisää ja hae mukaan »

Kirjoittajat:
Maria Runonen
kouluttaja, projektipäällikkö

Vesa Arvonen
koulutuspäällikkö

Lue psykologin vinkit ilmastonmuutoksen torjumiseen: ”Suurin este on korviemme välissä”

14.2.2019

Per_Espen_Stoknes_TEDGlobal_NYC
Kuva: Per Espen Stoknes – TEDGlobal, NYC

Ilmastonmuutoksesta kerrotaan jo tarpeeksi ja sen vaarat tiedostetaan hyvin. Miksi katastrofin torjuminen etenee niin hitaasti? Suurin syy on psykologinen, sanoo HSY:n ilmastoseminaarissa helmikuussa puhunut psykologi Per Espen Stoknes. (Katso Stoknesin inspiroiva TED-puhe täältä » )

Katastrofeihin keskittyvä viestintä saa aikaan torjuntaa. Stoknes luetteleekin useita esteitä ilmastoviestin vastaanottamisessa.

Ilmiö tuntuu etäiseltä ja abstraktilta

Kaikki tapahtuu jäätiköillä tai kaukana ajallisesti. Ongelma on abstrakti ja seuraukset tuntuvat vielä epäkonkreettisilta.

Lisäksi ilmiön kokoluokka on valtava. Siksi ihmiset kokevat, ettei asiaan pysty vaikuttamaan.

Dissonanssi: kun muut eivät toimi, en minäkään

Kognitiivisella dissonanssilla tarkoitetaan kahden ristiriitaisen kognition kokemista. Ilmastonmuutos voidaan kieltää, vaikka tietoa on saatu. Elämme kaksoiselämää, koska asia tuntuu epämiellyttävältä.

Kaksoiselämään myötävaikuttaa oman elämäntapamme vertailu muihin. Kun naapuri mennä porskuttaa isolla autolla ja lentää lomille, omilla ponnisteluilla ei tunnu olevan merkitystä.

Tarjotut ratkaisut eivät tue omaa identiteettiä

Ilmastonmuutos on myös identiteettikysymys. Esimerkiksi yksilön oikeuksien korostaminen ja konservatiiviset asenteet verojen nostamista kohtaan voivat tuntua tärkeämmiltä kuin ilmastonmuutoksen torjunta.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta viesti saataisiin perille?

Ilmastokeskustelu on tuotava lähelle ihmisiä

Tarvitaan lisää puhetta siitä, miten ilmastonmuutos koskee meitä kaikkia.
Positiivisten esimerkkien voima on suuri. Jos naapurit hankkivat sähköauton tai aurinkopaneelit, se herättää keskustelua ja kiinnostusta. Esimerkiksi Oslossa sähköautot leviävät nimenomaan naapurien esimerkin voimalla.

Katastrofiviestinnästä on siirryttävä voimaannuttaviin ratkaisuihin

Jokaista pelkoa herättävää viestiä kohden pitäisi tarjota kolme positiivista uutista. Haluamme syödä herkullisia vegeburgereita, työllistyä vihreisiin yrityksiin, nauttia turvallisesta yhteiskunnasta ja uusista ammatillisista kehitysmahdollisuuksista.

Yksinkertaiset, kaikkia koskettavat toimenpiteet voimaannuttavat toimimaan. Lisäksi on saatava positiivista palautetta ja tietoa siitä, kuinka paljon teemme jo nyt ilmaston hyväksi.

Ilmastoaktivismille on luotava positiivinen identiteetti

Aivomme rakastavat tarinoita. Siksi tarinat arjen ilmastosankareista muuttavat tapaamme ajatella.

Stoknes muistutti lopuksi, että ilmastonmuutosta ei torjuta yksittäisillä teoilla, mutta ajattelutavan muutos luo paineen muuttaa yhteiskuntia myös rakenteellisesti.

Toivoa on

Kaiken kaikkiaan seminaari oli toiveita herättävä. Ilmastonmuutoksen valtavat mittasuhteet ovat lannistavia ja aikataulu kiireinen. Kuitenkin työ on alkanut ja keinoja ilmiön torjumiseksi ja seurausten lievittämiseksi on jo olemassa. Tärkeintä on yhteiskunnallinen päätöksenteko, jotta saamme tarvittavat muutokset koskemaan kaikkia elämän aloja. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta keskeiset kaupunkiympäristöt ovat muutoksen ytimessä.

Kirjoittaja: kouluttaja Pauli Vennervirta

Kirkko tahtoo hillitä ilmastonmuutosta – siis mikä meitä estää?

11.2.2019

Kirkon on otettava näkyvä rooli ilmastonmuutoksen hillitsijänä. Näkemys tuli vahvasti esiin tammikuisessa Erätauko-keskustelussa, jota Sykli oli järjestämässä yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymän kanssa.

Kirkon päättäväinen pyrkimys hiilineutraaliuteen on ollut esillä myös mediassa. Keskustelun teemana kuitenkin oli, mikä meitä estää hillitsemästä ilmastonmuutosta. Erityisesti energiatehokkuusasioita tunteva väki nimesi kolme keskeistä ongelmaa ja kolme kannustavaa oivallusta.

Luotettavan tiedon puute

Tällä hetkellä maailma on tietoa tulvillaan, mutta sen luotettavuuden selvittäminen on usein haasteellista. Kuinka voidaan varmistua siitä, että energiaratkaisujen taustalla eivät ole vain kaupallisen toimijan intressit, vaan aidosti ilmastoystävälliset valinnat? Kirkko kaipaisi lisää asiantuntemusta uudenlaisten energiaratkaisuiden käyttöönottoon.

Oivallus: yhteistyötä tiivistämällä voitaisiin oppia niistä seurakunnista, jotka ovat toimineet edelläkävijöinä.

Pitkän aikavälin ajattelun puute

Investointeja täytyy miettiä riittävän pitkällä aikavälillä, eikä tuijottaa vain takaisinmaksuaikoja. Ilmastoystävällisen ratkaisun hinta voidaan parhaassa tapauksessa lisätä kiinteistön arvon päälle saman tien sen asennuksen jälkeen. Toisaalta pitkän aikavälin ajattelua tarvitaan myös, jotta voidaan ennustaa, kuinka kirkon toiminta muuttuu. Jo viime vuosina on huomattu, että toiminta keskittyy entistä enemmän sinne, missä ihmiset ovat, ei niinkään erillisiin kirkkorakennuksiin. Kirkkojen käyttöaste on melko pieni ja kustannukset niihin verrattuna suhteellisen suuret. Tämän vuoksi seurakunnat vähentävät kiinteistöjään.

Oivallus: rakennusten energiatehokkuuteen kannattaa satsata, vaikka tulevaisuuden omistajuus onkin epävarmaa. Rakennukset kuitenkin pysyvät.

Ilmastoratkaisut ovat kalliita

Oivallus: Edelläkävijät tekevät tämän päivän kalliista ratkaisuista huomisen valtavirtaa.

Esimerkkinä edelläkävijyydestä käytettiin kännykän yleistymistä; aluksi aika harvalla oli varaa kalliiseen matkapuhelimeen, joten vain varakkaimmat pystyivät hankkimaan sellaisen. Ajan kuluessa ja kännyköiden kehittyessä ne halpenivat, ja tällä hetkellä kännykkä on itsestäänselvyys myös köyhissä valtioissa. Samalla tavalla varakkaampien täytyy nyt tehdä kalliitakin ilmastoratkaisuja, jotta niistä tulee valtavirtaa ja kaikille mahdollisia tulevaisuudessa.

Kirjoittaja: Maria Runonen, kouluttaja, SYKLI

 

Meidän paikka – onnistunutta koulutusyhteistyötä ja upeita tilanmuutoksia kouluissa

Meidän paikka – onnistunutta koulutusyhteistyötä ja upeita tilanmuutoksia kouluissa

Opetushallituksen rahoittamassa Meidän paikka –opettajien täydennyskoulutuksessa on kuluneen syksyn aikana uudistettu koulujen ankeita tiloja yhteistyössä oppilaiden ja opettajien voimin. Koulutuksen ideana on ollut elävöittää koulun ankeinta tilaa ja samalla oppia kestävää muotoilua ja luovaa teknologiaa – kädentaitoja, taiteita ja tieteitä. Näistä aiheista on järjestetty erilaisia työpajoja syksyn aikana ja samaan aikaan opettajat ovat koulussa toteuttaneet isompia ja pienempiä oppimiskokonaisuuksia koulutuksen teemoista. Koulutuksen ovat järjestäneet yhteistyössä Syklin kanssa luovan teknologiaoppisen MehackitTrash Design -toimisto Dodo, sekä Arkkitehtuurin tiedotuskeskus. 

IMG_0940

Monialainen yhteistyö koettiin erittäin onnistuneeksi niin kouluttajien kuin koulutukseen osallistuneiden opettajienkin kesken. Ennalta hieman irralliseltakin tuntuneet aiheet nivoutuivat syksyn aikana luontevaksi kokonaisuudeksi, jonka myötä oppilaat opettajiensa avustuksella tekivät erilaisia tilanmuutosprojekteja koulutukseen osallistuneissa kouluissa. “Olemme tosi ylpeitä tästä koulutuksesta, jossa välillä tunnelma oli parhaimmillaan kuin festareilla. Sellaisen opetuksen toivomme siirtyvän myös oppilaille.” totesi Isa Kukkapuro-Enbom fiiliksestä työpajoissa.

Jaana Räsänen Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksesta (Archinfo) teki kouluvierailuja yhteistyössä Syklin Niina Rossin ja Maria Runosen kanssa ja auttoi opettajia ideoimaan tilanmuutosprojekteja sekä arkkitehtuurin että pedagogisesta näkökulmasta. Sanna Reponen Mehackitista koulutti opettajia tekemään mm. valotaidetta ohjelmoinnin avulla ja Dodon Isa Kukkapuro-Enbom ja Henrik Enbom opastivat kuinka “roskasta” voi luoda taidetta ja onnistuneita sisustuskokonaisuuksia.  

DSC09563

Jokainen työpaja toteutettiin teemaan sopivassa paikassa. Tilat oli valittu tarkoituksella siten, että lähes jokainen kohde oli kokenut äärimmäisen käyttötarkoituksen muutoksen. Ensimmäinen demopaja tosin pidettiin Syklin tiloissa Malmilla, joka puolestaan sai toimia työpajana toimiston sijaan. Toinen demopaja pidettiin Mestaritalossa Helsingin Punavuoressa. Fazerin vanha tehdas oli muuttunut tasokkaaksi työympäristöksi luovalle luokalle, jossa tehtiin valaisinaihioita ja Arduino-ohjelmointia innostavassa tunnelmassa.

Varsinainen koulutuskokonaisuuden aloitus ja isompi työpaja luentoineen vedettiin kaksipäiväisenä työpajasessiona Maria 01 Start-up keskittymässä. Entinen sairaala on nykyään yritys- ja ajatushautomo, jonka arkkitehtoninen miljöö on historiallisen kiinnostava. Seuraava fyysinen workshop toteutettiin ”tosielämän start-upissa” eli pienessä Studio Ratakadussa. Kuuden nuoren luovan yrittäjän yhteinen työhuone oli kuin täyteen sullottu luokka. Siellä toteutettiin sekä valaisinpaja että tuolin muodonmuutos. Tämän jälkeen opettajat kokoontuivat kuulemaan case-esimerkkejä oppilaiden kanssa toteutetuista tilaprojekteista maailman toiseksi vanhimmalle Arkkitehtuurimuseolle Helsinkiin.

DSC03397

Loppukaronkan näyttämönä toimi Helsingin vanhoilla veturitalleilla toimiva valokuvastudio Photopartners. Jälleen mieleenpainuva miljöö, jossa alkuperäinen veturien korjaaminen on vaihtunut muotivalokuvaukseen ja catering-toimintaan. Tilaisuudessa saimme kuulla koulujen terveiset ja tuotokset, sekä palautetta kokonaisuudesta. Opettajat kokivat koulutuksen hyödyllisenä erityisesti oppiainerajojen välisen yhteistyön näkökulmasta. Kiitosta saivat myös raikkaat näkemykset ja ideat, sekä toiminnallisuus. Oppilaiden näkökulmasta koulutuskokonaisuuden nähtiin auttavan havainnoimaan ympäristöä uudella tavalla ja näkemään vaikutusmahdollisuuksia omassa ympäristössä. Myös kestävän kehityksen käsite avautui uudella tavalla ja ryhmätyötaidot kehittyivät.  

Koulutuksen järjestäjän näkökulmasta hieno tulos on sekin, että valtaosassa kouluista kerrottiin menetelmien jääneen pysyvästi käyttöön ja uusia suunnitelmia tuleville vuosille luotiin jo. Tästä olivat samoilla linjoilla myös Dodon Isa ja Henrik, jotka kiteyttivät kokemuksensa näin: ”Uskomme, että kokonaiselämykset tarjosivat opettajille ideoita omien tilojensa tuunaamiseen ja oppilaiden kanssa suunnitteluun. Lopputulokset ainakin viittaavat siihen. ”

Kirjoittajat: Maria Runonen, Isa Kukkapuro-Enbom ja Niina Rossi

Kuvat: Isa Kukkapuro-Enbom ja Henrik Enbom